Hunajia on erilaisia

Suuri osa suomalaisesta hunajasta on monikukkahunajaa. Hunajia on kuitenkin saatavilla monenlaisia ja niiden ominaisuudet – maku, väri, tuoksu ja rakenne – vaihtelevat hunajan alkuperäkasvin mukaan.

Usein hunaja luokitellaan sen olomuodon perustella. Se on monelle kuluttajalle tärkein tekijä ostopäätöksessä.

Juoksevaa, pehmeää vai kovaa?

Hunaja on lingottaessa aina juoksevaa, mutta alkaa sen jälkeen pikkuhiljaa kiteytyä. Kiteytymisnopeus riippuu alkuperäkasvista. Suomalaiset hunajat kiteytyvät yleensä melko nopeasti, mutta poikkeuksiakin on. Kiteytyneenkin hunajan saa takaisin juoksevaksi lämmittämällä sitä esimerkiksi kädenlämpöisessä vesihauteessa.

Pehmeä hunaja on kiteytynyttä hunajaa, jota on mekaanisesti vaivattu ennen purkittamista. Vaivaaminen rikkoo hunajan kiderakenteen, ja siksi hunaja ei kovetu kokonaan. Pehmeää hunajaa voi levittää veitsellä vaikkapa paahtoleivälle tai valuttaa myslin päälle.

Lohkeavaa hunajaa ei ole vaivattu pehmeäksi vaan se on saanut kiteytyä vapaasti. Lohkeavaa hunajaa on helppo annostella esimerkiksi teen tai kahvin makeuttajaksi.

Hunajan väri vaihtelee alkuperäkasvin mukaan. Esimerkiksi rypsihunaja on erittäin vaaleaa, kun taas kanervahunaja on tummaa. Väri ei vaikuta hunajan laatuun.

Lajihunajat

Eri kasveista saatavat hunajat eroavat usein ominaisuuksiltaan toisistaan. Jos mehiläiset ovat keränneet hunajan pääosin tietystä kasvista, sitä kutsutaan lajihunajaksi. Lajihunajat nimetään alkuperäkasvin mukaan, esimerkiksi kanerva- tai tattarihunajaksi. Lajihunajilla on kullakin niille tyypillinen maku, väri, tuoksu ja rakenne.

Mehiläistarhaaja kerää lajihunajaa tietyltä alueelta, missä haluttua kasvilajia kasvaa runsaasti. Hän tuo mehiläispesät alueelle, kun kasvi aloittaa kukintansa. Kun kukinta on ohi, pesät viedään pois ja hunaja lingotaan. Vaikka mehiläiset käyvät myös muilla kukilla, hunajasato kertyy tällä tavoin pääosin halutusta kasvista.

Suomessa tuotetaan lajihunajaa muun muassa horsmasta, kanervasta, tattarista, lehmuksesta, puolukasta sekä hillasuon kasveista. Joinain vuosina saadaan myös mesikastehunajaa. Se on syntynyt kirvojen erittämästä mesikasteesta, jota mehiläiset ovat keränneet.

Kennohunaja

Kennohunajan käyttö on vanhimpia hunajan käyttötapoja. Kennohunajaa ei ole lingottu pois mehiläisten tekemästä hunajakennosta, vaan hunaja syödään haukkaamalla tai lusikoimalla pala kennoa suuhun. Mehiläisvahan voi lopuksi nielaista tai sylkäistä pois.

”Raakahunaja” ja raaka hunaja

Joskus hunajaa näkee myynnissä nimellä raakahunaja. Hunajan kauppanimiä määrittävä asetus ei tunne tällaista termiä eikä sitä tulisi sen epämääräisyyden vuoksi käyttää. Raakahunaja-termillä pyritään yleensä korostamaan, että hunajaa ei ole kuumennettu eikä suodatettu. Käytännössä kuitenkin suomalaisten hunajien käsittelyssä pyritään välttämään lämmittämistä eikä suodatusta normaalisti tehdä. Jos hunaja suodatetaan, siitä pitää ilmoittaa selvästi myyntipakkauksessa. Siten suomalainen hunaja täyttää lähes aina ne määritelmät, jotka niin sanotulle raakahunajalle asetetaan.

Mehiläishoitajien näkökulmasta raaka hunaja on hunajaa, jota mehiläiset eivät ole kypsyttäneet vielä valmiiksi. Sitä ei siis tule pakata, sillä se ei kestä säilytystä.

Hunajavalmisteet

Hunajavalmiste hunajapohjainen tuote, johon on lisätty esimerkiksi marjarouhetta tai aromaattista öljyä. Kaikkia hunajatuotteita, joihin on lisätty jotain muuta raaka-ainetta, kutsutaan valmisteiksi. Hunajana myytävään tuotteeseen ei saa lisätä mitään, eikä siitä saa poistaa mitään.