Hunajan historiaa

Mehiläiset ovat valmistaneet hunajaa jo kauan ennen ihmisten kehitystä. Mehiläisten villipesistä on ryöstetty hunajaa varmaankin niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Varhaisimmat todisteet tästä ovat 15 000 vuotta vanhoista luolamaalauksista Espanjasta. Etelä-Afrikasta löydetyt busmannien maalaukset samasta aiheesta voivat olla vanhempiakin.

Myös nykyisin villipesistä kerätään hunajaa samaan tapaan esimerkiksi monissa Afrikan maissa.

Hunaja ja mehiläiset varhaisissa kulttuureissa

Hunajaa on aina pidetty arvokkaana ja tärkeänä ravinnonlähteenä. Siksi hunajalla on ollut merkittävä osa useiden varhaisten kulttuurien lääketieteessä, uskonnollisissa menoissa ja seremonioissa. Hunaja, mehiläisvaha ja uuttera mehiläinen ovat jättäneet jälkensä miltei kaikkiin kulttuureihin ja uskontoihin.

Egyptissä faaraoiden aikaan hunaja oli erittäin tärkeää ja mehiläishoitajan ammatti oli niin arvostettu, että sitä on kuvattu monien pyramidien seinäpiirroksissa.

Myös antiikin kreikkalaiset uskoivat hunajaan lujasti. Kaikki kreikkalaiset urheilijat käyttivät hunajaa osana ruokavaliotaan, ja raskaiden harjoitusten ja otteluiden jälkeen nautittiin hunajasta ja vedestä valmistettua juomaa, joka karkotti väsymyksen nopeasti.

Hunajan jokapäiväistä nauttimista on aina pidetty hyvän terveyden ja pitkän iän takeena. Näin ajattelivat muun muassa lääketieteen isä Hippokrates ja filosofi Pythagoras. Pythagoras oppilaineen noudattikin ruokavaliota, jonka tärkein osa oli hunajan ja maidon seos, ambrosia.

Myös tunnettu tietokirjailija Plinius Vanhempi kertoo Luonnonhistoria-kirjassaan havainnoistaan hunajan ja pitkän iän välisestä yhteydestä.

Hunajan historiaa Suomessa

Suomalaisten Kalevalakin tuntee hunajan. Mehiläiselle on Kalevalassa oma runokin, vaikka hunajamehiläisiä ei ole koskaan elänyt luonnonvaraisena Suomessa.

Kalevalassa mainitut mehiläiset ja mesi ovat vanhoja muistoja niiltä ajoilta, jolloin suomalaisugrilaiset kansat vielä asuivat yhdessä Volgan seuduilla. Sikäläiset sukulaiskansamme ovat olleet tunnettuja villimehiläisten hunajan kerääjiä aina 1900-luvulle saakka. On hämmästyttävää, kuinka pitkään perimätieto säilyy kansanrunoudessa. Tosin on esitetty myös näkemyksiä, että Kalevalan mehiläinen olisikin kimalainen.

Medellä hoidettiin Kalevalassa Väinämöisen polvea, ja tunnetun Lemminkäisen äiti -maalauksen pohjana olleessa runossa äiti lähettää mehiläisen hakemaan mettä poikansa henkiinherättämiseksi:

”Mehiläinen, meiän lintu, metsän kukkien kuningas!

Lähe nyt mettä noutamahan, simoa tavottamahan

mieluisasta Metsolasta, Tarkasta Tapiolasta,

monen kukkasen kuvusta, monen heinän helpehestä

kipehille voiteheksi, pahoille parantehiksi!”

– Kalevala, 15. runo

Ensimmäisen mehiläispesän Suomeen toi piispa Mennander vuonna 1760 Virosta. Pesä tosin kuoli melko pian. Viitisen vuotta myöhemmin professori Pietari Kalm toi Ruotsista mehiläispesiä Turun yliopiston puutarhaan, ja sieltä mehiläistarhaus vähitellen alkoi levitä eteenpäin.