Vahakoisa
Mehiläistarhaajille vahakoisat ovat tuholaisia, jotka syövät kakustoa ja aiheuttavat suurta tuhoa kakkuvarastossa tai heikentyneissä yhteiskunnissa.
Tuhoa aiheuttavat sekä isovahakoisa (Galleria mellonella) että pikkuvahakoisa (Achroia grisella). Molempien koisien toukat kaivavat käytäviä kakustossa ja syövät mehiläisvahaa, toukkavaippoja, siitepölyä ja hunajaa.
Isovahakoisa aiheuttaa merkittävää vahinkoa trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla sekä villi- että tarhamehiläisyhteiskunnissa. Varsinkin Afrikassa vahakoisa on laajalle levinnyt ja aiheuttaa suurta huolta. Sen epäillään levittävän mehiläisten viruksia, ja siksi tätä suhteellisen tuntematonta tuholaista on tarve tutkia enemmän.
Vahakoisan tuntomerkit ja esiintyminen
Pikkuvahakoisa on alun perin ollut lämpimämpien olosuhteiden perhonen, mutta nykyisin sitä tavataan kaikkialla, missä on mehiläisiä. Aikuinen pikkuvahakoisa on 13 mm pitkä. Sillä on hopeanharmaa tai beige vartalo ja selvästi erottuva keltainen pää.
Isovahakoisa on kooltaan noin 20 mm pitkä. Sen siipien yläpuoli voi vaihdella väritykseltään harmahtavasta ruskeaan ja tummanharmaasta lähes mustaan. Alapuolelta siivet ovat vaaleanharmaat.
Vahakoisan lisääntyminen
Isovahakoisa voi lisääntyä lämpimässä ilmastossa todella nopeasti. Koisanaaras käy öisin munimassa pesään esimerkiksi sopiviin siitepölykennojen rakosiin. Munista kuoriutuu toukkia 32 asteen lämpötilassa jo muutamassa päivässä. Sen sijaan 10–16 asteen lämpötilassa kuoriutumiseen voi mennä jopa kuukausi. Kuoriuduttuaan toukka lähtee ruokailemaan. Se kulkee tunnelissa kennojen pohjan tuntumassa ja kutoo ympärilleen seittiä. Kennon pohjalla se on suojassa kennoja puhdistavilta mehiläisiltä. Toukka voi kulkea jopa kolmen metrin matkan ja vaihtaa matkalla pesää.
Mehiläiset puolustautuvat puremalla
Mehiläisten on havaittu puolustautuvan vahakoisan toukkaa vastaan puremalla. Samalla mehiläisen sylkirauhasesta erittyy 2-heptanonia. Tälle yhdisteelle on löydetty monta tehtävää, mutta sen päätehtävä on vielä hämärän peitossa. Vahakoisan toukan on havaittu halvaantuvan muutamaksi minuutiksi mehiläisen pureman jälkeen, jolloin mehiläiset voivat poistaa toukan pesästä. Myös varroapunkki halvaantuu mehiläisen puremasta, mutta sen taas ei ole nähty toipuvan puremasta.
Vahakoisan tuhojen estäminen
Heikentynyt pesä on alttiina vahakoisan tuhoille. Vahva yhteiskunta pystyy vastustamaan vahakoisaa, ja lievästi saastunut, heikko pesä voidaankin pelastaa nostamalla se vahvan yhteiskunnan päälle. Saastuneet kakut voidaan myös pakastaa vähintään 48 tunniksi, jolloin aikuiset vahakoisat sekä niiden toukat ja munat kuolevat.
Esimerkiksi USA:ssa sallittuja keinoja hunajakakkujen suojaamiseksi vahakoisalta ovat hiilidioksidikaasutus ja jäädyttäminen. Jo 24 tunnin pakastaminen riittää tuhoamaan kaikki vahakoisan kehitysvaiheet. Hiilidioksidikaasutus on kalliimpi suojauskeino. Siinä hunajakakkuja pidetään vähintään neljä tuntia 98-prosenttisessa hiilidioksidikaasussa, +38 asteen lämpötilassa.
Lingotun kakuston säilytys etikkahappohöyryssä
Osa tarhaajista säilyttää kakut etikkahappohöyryssä koko talven. Kakut voi pinota laatikoissa niin, että laatikossa
on yhden tai kahden kakun vajaus. Jokaisen laatikon kehien päälle asetetaan esimerkiksi sanomalehtiaukeama,
johon imeytetään 1 dl (Langstroth-laatikkoa kohden) 80-prosenttista etikkahappoa. Laatikkopino suljetaan tiiviisti
muovipussilla tai kutistekalvolla ja jätetään talveksi kylmään varastoon.
Etikkahapon voi annostella myös esimerkiksi kulhoon, joka laitetaan ylimpään tyhjään laatikkoon. Happohöyry leviää koko torniin painuessaan ilmaa
raskaampana alas päin. Muistathan, että happohöyry ruostuttaa pesien metalliosia ja sitä kannattaa annostella suojavarusteet yllä (suojalasit, suojakäsineet ja esiliina) hyvin tuuletetuissa ulkotiloissa.
Keväällä kakkuja kannattaa tuulettaa ennen pesään laittoa. Tuulettaessa pitää kuitenkin huolehtia, etteivät hyönteiset tai jyrsijät pääse tuhoamaan kakkuja. Etikkahappohöyryn on todettu tuhoavan myös ainakin nosemaitiöitä, mutta se toimii jyrsijöitä ja vahakoisaakin vastaan.