Pölyttäjille tärkeä ravintopuu lehmus on saanut talvisen lumihunnun. ©Tarja Ollikka

Vielä ehdit ilmoittautua Talvipäiville!

Mehiläishoitajien Talvipäivä-seminaariin ehtii ilmoittautua vielä tämän viikon ajan, sunnuntai-iltaan 15.1. saakka. Helpoiten ilmoittautuminen onnistuu tästä linkistä aukeavalla lomakkeella, mutta ilmoittautua voi myös soittamalla liiton toimistoon: 010 387 4770.

Seminaari pidetään tällä kertaa Turussa, Valtion virastotalossa, 21.–22.1.2023. Luvassa on kiinnostavia ulkomaisia asiantuntijavieraita: Ralph Büchler Saksasta kertoo varroaa kestävästä mehiläisestä ja latvialainen Janis Kronbergs pesäntuotteiden tuottamisesta ja markkinoista omassa kotimaassaan. Lisäksi kuullaan muun muassa mehiläistarhauksesta arktisella alueella ja varroavapaalla Ahvenanmaalla sekä varroantorjunnasta ammattimehiläistarhauksessa.

Tapahtumassa pääsee tietenkin tapaamaan myös Vuoden 2023 mehiläistarhaajan ja vaihtamaan kuulumisia muiden tarhaajakollegojen kanssa. Lauantain ohjelman päätteeksi saa maistella yllättäviäkin juomia, joiden valmistuksessa hunajalla on tärkeä rooli. Koko viikonlopun ohjelmaan voit tutustua SML:n nettisivuilla.

Majoittujille on tarjolla huoneita Scandic Juliasta, ja lauantai-iltana on mahdollista osallistua illalliselle hotellissa kello 19 alkaen. Havaintotarhaajat ja kokopäiväiset opiskelijat saavat seminaarin hinnasta 50 euron alennuksen.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!