
Tarhaaja kevättarhoilla. ©Tarja Ollikka
Pesäkohtaisen tuen haku alkaa pian
Mehiläistalouden kansallisen pesäkohtaisen tuen haku alkaa tänä vuonna toukokuun puolivälissä, mikä on hieman aiemmin kuin on totuttu. Haku päättyy suunnilleen samaan aikaan kuin aiempinakin vuosina eli 17.6.2025.
Jotta haku sujuisi mahdollisimman joustavasti, SML järjestää webinaarin tuen hausta ja tukeen liittyvistä ehdoista maanantaina 12.5. kello 18. Paikalla on Ruokaviraston asiantuntija Päivi Akkanen, joka kertoo pesätuen hakemisesta VIPU-palvelun kautta sekä muista tuenhakumahdollisuuksista. SML:n tutkimusasiantuntija Anneli Salonen puolestaan selvittää, mitä tuen saaminen edellyttää mehiläistarhaajalta ja mitä pesäkohtaisen tuen valvontatarkastuksissa tapahtuu. Webinaaria pääsee kuuntelemaan tästä linkistä. Linkki löytyy myös SML:n nettisivuilla olevasta tapahtumailmoituksesta. Lisätietoa tukihausta löydät Ruokaviraston sivuilta.
Webinaareja parveilusta ja parvien pelastamisesta
Parveilunhallinta on yksi mehiläishoitotaidoista, joka tulisi olla hallussa kaikilla tarhaajilla. Jos parvi kuitenkin karkaa, hyvät neuvot ovat kalliit. Tule siis kuulolle parveilua ja parvien pyydystystä koskeviin webinaareihin.
Keskiviikkona 7.5. kello 18:00–19:30 pidetään kaikille tarhaajille suunnattu koulutus mehiläisten parveilusta ja parvien pyydystämisestä. Asiantuntijoina kuullaan liiton puheenjohtaja Rami Heikkilää sekä mehiläishoidon neuvojana kesäkuussa aloittavaa Pertti Harmaalaa. Pääset webinaariin SML:n nettisivujen Tapahtumat-osiosta tai suoraan tästä linkistä.
Torstaina 8.5. kello 18:00–20:00 on vuorossa webinaari parven pelastajille ja sellaiseksi haluaville. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa parvenpelastajien WhatsApp-ryhmien toimintaa ja parhaita keinoja saada parvet talteen. Webinaarin asiantuntijoina toimivat mehiläistarhaajat Hannu Luukinen ja Pertti Harmaala sekä SML:n tutkimusasiantuntija Anneli Salonen. Myös tähän webinaariin pääset SML:n nettisivujen kautta tai suoraan tästä linkistä.
Maailman mehiläispäivän teemana pajut
Maailman mehiläispäivää vietetään tiistaina 20.5. SML nostaa tiedotteessaan tänä vuonna päivän teemaksi pajut ja niiden tärkeyden pölyttäjille. Olisi hienoa, jos mahdollisimman moni paikallisyhdistys ja yksittäinen tarhaaja tarttuisi maailman mehiläispäivänä tilaisuuteen kertoa mehiläisistä suurelle yleisölle tai maistattaa ja myydä hunajaa jossain tilaisuudessa. Mikäli mahdollisuutta yleisön tapaamiseen ei ole, olisi hienoa, jos jakaisitte somessa edelleen niin SML:n tiedotetta kuin muitakin mehiläispäivän uutisia ja tempauksia.
Otamme liitossa myös mielellämme vastaan kuvia ja tietoja järjestetyistä tapahtumista, jotta voimme jakaa hyviä ideoita päivän viettoon esimerkiksi Mehiläinen-lehdessä. Kuvat voi lähettää viestintäasiantuntija Virpi Aaltoselle: virpi.aaltonen@hunaja.net.
Tervetuloa pellonpiennarpäivään Juvalle
Maailman mehiläispäivänä 20.5. vietetään Mehivarma- ja InnoKas-hankkeiden pellonpiennarpäivää Juvalla kello 13:00–16:00. Luvassa on tutustumista syysrypsin viljelyyn ja pölytyspalveluun mehiläisillä, pölyttäjäystävällisten tuholaisansojen testaamista, puheenvuoroja viljelijältä, mehiläistarhaajalta ja hankeväeltä sekä tee- ja kahvitarjoilut suolaisella ja makealla purtavalla.
Tervetuloa siis nauttimaan keväisestä iltapäivästä pölyttäjien, syysrypsin ja asiantuntijapuheenvuorojen parissa. Samalla pääset tutustumaan tunnelmalliseen TeaHouse of Wehmais -teehuoneeseen ja sen monipuoliseen tarjontaan. Tapahtumapaikan osoite on Pieksämäentie 234, Juva. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä tai SML:n nettisivuilta. Kun ilmoittaudut 10.5. mennessä, varmistat itsellesi teehuoneen tarjoilut. Lämpimästi tervetuloa!
Pohditko vakuutusasioita?
Mehiläistarhaus on työvaltaista hommaa, mutta työskentely-ympäristö ei aina ole kaikkein turvallisin. Moni on varmasti pohtinut, miten käy vahingon sattuessa. Samoin eläkeasiat saattavat mietityttää. Siksi tarhaajille on tarjolla webinaari tarhaukseen liittyvistä vakuutusasioista keskiviikkona 21.5.2025 klo 18. Asiantuntijana webinaarissa on Pohjola Vakuutuksen Mikko Turunen, joka kertoo, millaisia vakuutuksia mehiläistarhaajat voivat mehiläisten ja itsensä turvaksi ottaa. Webinaariin pääsee mukaan tästä linkistä. Löydät paikalle myös SML:n nettisivujen tapahtumasivun kautta.
Kerro talvitappiosi COLOSS-kyselyssä
COLOSS-talvitappiokysely 2024–2025 on avattu. Liitto toivoo, että kaikki tarhaajat täyttäisivät kyselyn, kunhan tappiot ovat selvillä. Talvitappioiden seuranta on olennainen osa Suomen mehiläistarhauksen kehittämistä ja edunvalvontaa, ja kaikki vastaukset ovat arvokkaita, olivatpa tappiot suuria tai pieniä. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, ja kansainvälisiin tietokantoihin ne tallennetaan nimettöminä.
Linkki suomenkieliseen kyselyyn on tässä ja ruotsinkieliseen kyselyyn tässä. Mikäli jokin talvitappioissa tai kyselyssä askarruttaa, voit soittaa tutkimusasiantuntija Anneli Saloselle: 050 470 6411. Tarpeen tullen tappioiden syitä analysoidaan laboratoriossa. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan virustestipakkaus, jolla voi selvittää yleisimpien mehiläisten virustautien esiintymistä pesissään. Kiitos vastauksista!
Karhututkimus hyödyttää kaikkia
SML kannustaa kaikkia karhualueilla asuvia tarhaajia osallistumaan tutkimukseen, jossa tutkitaan muun muassa, miten karhut käyttäytyvät mehiläispesillä, ja etsitään tehokkaita keinoja karkottaa karhuja tarhoilta. Tutkimuksesta on siis hyötyä koko alalle. Tutkija Kasper Mickos toivoisi yhteydenottoja erityisesti tarhaajilta, joiden tarhausalueella tapahtuu säännöllisiä karhuvierailuja. Jos haluaisit olla mukana tutkimuksessa, täytä seuraavasta linkistä aukeava tutkimuslomake.
SML:n karhukarttaan on tullut kevään mittaan jo runsaasti ilmoituksia karhuvahingoista. Karhuaidat kannattaa siis pikimmiten laittaa kuntoon. Aitapaketteja toimittavan Farmcompin uusimman aitausohjeen löydät täältä. Karhuvahingoista ja niiden ehkäisystä on runsaasti tietoa SML:n nettisivujen Karhut-sivustolla. Sivuilla on myös selkeä ohje, mitä tulee tehdä, jos tarhalla tapahtuu karhuvahinko. Ilmoitattehan karhuvahingot myös liittoon karhuvahinkojen ilmoittamislomakkeella, josta vahingot päivittyvät karhuvahinkokarttaan.
Viime hetki ilmoittautua Apimondia-matkalle!
SML:n Apimondia-matkan ennakkoilmoittautumisia ja -maksuja otetaan vastaan enää 15.5. saakka. Tämän jälkeen myös kongressilipun ryhmäalennus päättyy, joten lipun hinta nousee ja se on hankittava itse. Tutustu kiinnostavaan matkaohjelmaan SML:n sivuilla ja ilmoittaudu mukaan. Kööpenhaminassa järjestettävä kongressi käytännön retkineen on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä nauttimaan kansainvälisestä mehiläistunnelmasta ja tutustua pohjoismaiseen mehiläishoitoon. Tilaisuus kannattaa hyödyntää!
Loppukevään ja alkukesän tapahtumia
- Keskiviikkona 7.5. kello 18:00–19:30 webinaari mehiläisten parveilusta ja parvien pyydystämisestä.
- Torstaina 8.5. kello 18:00–20:00 webinaari parven pelastajille ja sellaiseksi haluaville.
- Maanantaina 12.5. kello 18 webinaari pesäkohtaisen tuen hausta ja tukeen liittyvistä ehdoista.
- Maailman mehiläispäivänä 20.5. Mehivarma-hankkeen pellonpiennarpäivä Juvalla kello 13 alkaen.
- Keskiviikkona 21.5. klo 18. webinaari tarhaukseen liittyvistä vakuutusasioista.
- Kesäkuun puolivälissä, 17.–18.6., emonkasvatuskoulutus kaupalliseen emonkasvatukseen tähtääville Pihtiputaalla. Koulutuksen osallistujilla tulee olla emonkasvatuksen perustaidot hallussa.
Lisätietoja ja osallistumislinkit kaikkiin SML:n järjestämiin koulutuksiin löydät SML:n etusivun Tapahtumat-osiosta. Tervetuloa!