
Ei aivan vielä, mutta yllättävän pian taas kukkii pajukin. ©Tarja Ollikka
Tule Kevätpäiville
Liiton Kevätpäivät pidetään 14.–15.3. Lahdessa, kumppanuustalo Fellmanniassa. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan! Seminaarissa kuullaan esimerkiksi, mitä parhaillaan on menossa hunajamarkkinoilla, mitä selvisi karhuaitatutkimuksessa ja mitä sanottavaa ministeri Sari Essayahilla on mehiläistarhaajille.
Hunajapurkki ja kosteusmittari mukaan
Seminaarissa järjestetään myös hunajapakkauskatselmus, johon voi tuoda oman pakkauksensa lauantaina kello 11.30 mennessä. Kaikille osallistujille on luvassa palautetta, ja yleisö saa äänestää lauantaina omaa pakkaussuosikkiaan. Yleisön suosikki palkitaan lahjakortilla sunnuntain ohjelman päätteeksi. Seminaarissa annetaan neuvoja lisäksi kosteusmittarin kalibrointiin ja voit kalibroida oman kosteusmittarisi.
Ruokailut ja ilmoittautuminen
Seminaarin ohjelma ja päiväkahvit ovat ilmaiset, mutta 13,50 euron hintainen lounas on omakustanteinen, ja se maksetaan paikan päällä. Lauantaina Fellmanniassa on myös tarjolla buffet-päivällinen 28,50 euron hintaan kello 19 alkaen. Pääruokana on kalaa, ja lisäksi tarjolla on oma vaihtoehtonsa kasvisruokailijoille ja kala-allergisille. Ravintolassa on anniskeluoikeudet. Kannattaa hyödyntää tilaisuus nauttia paitsi hyvästä ruuasta myös erinomaisesta seurasta!
Ruokailuja varten seminaariin tulee ilmoittautua etukäteen viimeistään 8.3. Seminaarin ohjelman, ilmoittautumislinkin ja muut tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät SML:n nettisivuilta.
Nuori tarhaaja – tänään ehtii vielä ilmoittautua nuorisotyöpajaan!
Nuorille ja nuorille aikuisille tarhaajille on tarjolla Kevätpäivien yhteydessä perjantaina 13.3. työpaja ja verkostoitumistilaisuus kello 18–20. SML kutsuukin sekä mehiläisiä jo tarhaavat että alasta kiinnostuneet alle kolmekymppiset mukaan suunnittelemaan, millaista tukea ja toimintaa mehiläisalan tulevaisuuden tekijät tarvitsevat.
Ohjelmassa on SML:n nuorisoverkoston lanseeraus, luovaa heittäytymistä päivän aiheeseen improharjoitusten avulla sekä puhetta someviestinnästä ja -markkinoinnista rennossa hengessä. Osallistujille on luvassa myös yllätyslahja.
Tilaisuus järjestetään kokoushuone Kirissä, Scandic Lahti City -hotellissa osoitteessa Kauppakatu 10, Lahti. Ennen tilaisuuden alkua hotellin ravintolassa tarjotaan osallistujille kahvia, teetä ja suolaista piirakkaa joustavasti kello 17.00–18.00. Tarjoilujen vuoksi tilaisuuteen tulee ilmoittautua jo tänään 5.3. tämän linkin kautta. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät nettisivuiltamme.
Aika tarkastaa karhuaidat ja ruokavarat
Lähiviikoille on ennustettu varsin keväisiä säitä koko Suomeen. Ilmojen lämmetessä myös karhut heräilevät talviuniltaan, joten muistuttelemme, että karhuaidat tulisi laittaa taas pian toimintakuntoon. Mehiläispesien ruokavarat on näin kevään korvalla myös syytä tarkistaa, ja tarvittaessa järjestää lisäruokinta.
Vastaathan tuottajakyselyyn
Liitto julkaisi tammikuussa uuden tuottajakyselyn, jolla kerätään tietoa siitä, miten mehiläisiä tarhataan Suomessa. Kyselystä saatavan tiedon avulla pyritään kehittämään SML:n tarjoamaa koulutusta ja toimintaa siten, että se hyödyttäisi mehiläishoitajia mahdollisimman hyvin. Kyselyyn voi vastata vielä 9.3. asti, ja siihen pääsee tästä linkistä. Lisätietoa kyselystä antaa Anneli Salonen: anneli.salonen@hunaja.net tai 050 4706411.
Kevään tapahtumia kalenteriin
- SML:n mehiläishoidon peruskurssin teorialuennot järjestetään kuutena maanantaina 2.3.2026 alkaen. Lisää tietoa kurssista nettisivuilla.
- Nuorten tarhaajien työpaja ja verkostoitumistilaisuus perjantaina 13.3. kello 18–20 Lahdessa Kevätseminaarin yhteydessä. Ennen ohjelman alkua on kahvitarjoilu kello 17–18. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkki löytyvät täältä.
- Kevätpäivät-seminaari pidetään Lahdessa 14.–15.3.2026. Ohjelma ja muut seminaaria koskevat tiedot ovat liiton sivuilla.
- MehiVarma-hanke järjestää webinaarin pölyttäjäystävällisistä viljelytoimista maatiloilla 19.3. klo 14:00–15:30. Linkki tapahtuman sivulle on tässä.
- Havaintotarhaajaseminaari järjestetään 18.–19.4.2026. Seminaarin paikka ja ohjelma ilmoitetaan myöhemmin SML:n nettisivuilla.
- Webinaari muutoksista, joita tänä vuonna on tullut Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin, pidetään 27.4.2026 kello 18. Asiantuntijana on Laura Havukainen Ruokavirastosta. Päivitämme tietoa webinaarista myöhemmin nettisivuillemme.
Lisätietoja ja osallistumislinkit kaikkiin SML:n järjestämiin koulutuksiin löydät SML:n etusivun Tapahtumat-osiosta. Tervetuloa!
