Puolukkahunaja jälleen Suomen parasta

Suomen paras hunaja 2021 -kilpailun voitto meni oululaiselle Raimo Tervolalle, jonka puolukkahunaja on äänestetty kisan parhaaksi useamman kerran aiemminkin. Sama hunaja ihastutti tänä vuonna myös kansainvälisessä London Honey Awards -kilpailussa.

Suomen paras hunaja -kilpailuun osallistui tänä vuonna 165 hunajaa, mikä on suurin osallistujamäärä kilpailun historiassa. Kilpailunäytteiden laatu oli myös erittäin hyvä, joten kilpailu oli hyvä näyttö kotimaisten tuottajien osaamisesta ja erilaisten hunajien arvostuksen kasvusta.

Voittaja valittiin Suomen Mehiläishoitajain Liiton Sadonkorjuuseminaarissa Kuopiossa 6. marraskuuta. Kilpailusarjoja oli kolme: kiteytetty hunaja, juokseva hunaja sekä lajihunaja. Lisäksi valittiin paras paikallisyhdistyshunaja. Yli satahenkinen seminaariyleisö äänesti esiraadin valitsemista hunajista kunkin sarjan voittajan sekä kaikkein parhaana pitämänsä hunajan.

Sopiva tarhapaikka kaiken A ja O

Suomen parhaaksi valittu puolukkahunaja voitti myös lajihunajien sarjan. Raimo Tervola toteaa, että lajihunajien tuottamisessa tarhapaikalla on valtava merkitys. ”Puolukkahunajani on tuotettu Muhosjoen varressa sijaitsevalla puolukkakankaalla. Vein mehiläispesät sinne ensi kertaa vuonna 2014, kun halusin kokeilla puolukkahunajan tuottamista. Ensimmäisenä vuonna sain sellaisen sadon, etten koskaan sen jälkeen.”

Vaikka sadot ovat sittemmin olleen hieman pienempiä, puolukkakankaalta ei ole ollut paluuta. Tarhaaja vie pesät tutulle paikalle, kun puolukka availee kukkiaan ja hunajalaatikot otetaan talteen kukinnan päättyessä. Aromiltaan karamelliin vivahtavan, kauniin punertavan puolukkahunajan aromin Tervola on oppinut tunnistamaan vaikka silmät ummessa.

Suomessa tuotetaan maailmanluokan hunajaa

Puolukkahunaja on menestynyt Suomen paras hunaja -kilpailussa monesti aiemminkin, ja viime keväänä Raimo Tervola päätti kokeilla, mitä siitä maailmalla arvellaan. Hän osallistui London Honey Awards -kilpailuun, jossa hänen hunajansa arvostettiin korkeimpaan Platinum Awards -kategoriaan. ”Suomessa voidaan siis tuottaa maailmanluokan hunajaa”, hän toteaa.

Suomen paras hunaja -kilpailun eri sarjojen voittajat osoittavat, että loistavia hunajia tuotetaan eri puolilla Suomea: Kiteytettyjen hunajien sarjan voitti Makkolan luomutilan Sinikka ja Niko Nyrhisen hunaja, joka on tuotettu Heinoniemessä Pohjois-Karjalassa. Juoksevan hunajan sarjan voitto puolestaan meni Naantaliin Rea Pelto-Uotilalle. Paikallisyhdistysten parhaaksi hunajaksi valittiin Keski-Suomen Mehiläishoitajien Anssi Hiekkalan Äänekoskella tuotettu metsähunaja.

Suomen paras hunaja 2021 kilpailusarjojen voittajat:

  • Suomen paras hunaja 2021: Raimo Tervola, Oulu: Puolukkahunaja
  • Paras kiteytetty hunaja: Sinikka ja Niko Nyrhinen, Makkolan luomutila, Heinoniemi
  • Paras juokseva hunaja: Rea Pelto-Uotila, Naantali
  • Paras lajihunaja: Raimo Tervola, Oulu: Puolukkahunaja
  • Paras paikallisyhdistyshunaja: Keski-Suomen Mehiläishoitajat, Anssi Hiekkala

Lisätiedot:

Vuoden parhaan hunajan tuottanut Raimo Tervola: 050 556 4394, raimo.tervola@oulu.fi

SML:n puheenjohtaja Hannu Luukinen: 040 831 1005

SML:n kuluttajaneuvoja, toimittaja Virpi Aaltonen: 050 382 2428

Raimo Tervola Sadonkorjuuseminaarissa Kuopiossa. Kuva: Virpi Aaltonen / SML