Mehiläisten parveilukausi on alkanut Etelä-Suomessa. ©Claude Flener

Mehiläisten parveiluaika käsillä

Mehiläisten parveilukausi on käynnistynyt viime aikojen viileisiin säihin nähden yllättävänkin vilkkaana. Nyt onkin erittäin tärkeää tarkkailla pesiään ja estää parveilu ajoissa. Tietoa parveilun estosta löydät esimerkiksi keväällä pidetyn parveilun hallintaa koskevan webinaarin tallenteesta sekä Mehiläinen-lehden 2/2023 sivuilta 40–41.

SML:n yleisölle tarkoitettu parvipuhelin toimii elokuun loppuun asti numerossa 050 3444 297 joka päivä kello 8–20. Parvipuhelimen päivystäjä välittää tiedot parvista parvenpelastajien WhatsApp-ryhmiin. Pyritään kuitenkin yhteisvoimin siihen, että parvenpelastajilla olisi mahdollisimman vähän töitä: ehkäistään parveilu omilla pesillä ja haetaan parvet pois ainakin omalta tarhausalueelta.

Vastaathan talvitappiokyselyyn!

SML:n toteuttamaan COLOSS-talvitappiokyselyyn kaivataan kipeästi vastauksia, jotta saataisiin tietoa talveutuksen onnistumisesta Suomessa. Tarvitsemme vastauksia niin harrastajilta kuin ammattilaisilta – jokainen vastaus on tärkeä! Vastaamalla autat meitä tuottamaan ajantasaista ja tärkeää tietoa tarhauksesta sekä kehittämään koko Suomen mehiläishoitoa.

Kysely on auki vielä tämän viikon, viimeinen vastauspäivä on 12.6. Linkki suomenkieliseen kyselyyn on tässä, ja ruotsinkieliseen kyselyyn tässä. Kyselylinkit ja lisätietoa COLOSS-kyselystä löydät myös SML:n nettisivuilta. Huomatkaa, että kysely tulee täyttää loppuun asti ja painaa lopuksi Lähetä-painiketta, jotta vastaus tallentuu. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan varroatesteri ja kyselyn tuloksista julkaistaan artikkeli Mehiläinen-lehdessä 4/2023. Suurkiitokset kaikille osallistujille!

Pesätukiwebinaari auttaa tuen haussa

Tuntuuko pesätuen hakeminen hankalalta? Osallistu tuen hakua käsittelevään webinaariin tänään maanantaina 5.6. kello 18–19.30 Teamsissa. Asiantuntijana webinaarissa on Vuokko Mähönen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta. Linkki webinaariin on SML:n tapahtumakalenterissa tapahtuman sivulla.

Pesäkohtaisen tuen haku avautui toukokuussa, ja sen viimeinen hakupäivä on 15.6.2023. Tukihakemus kannattaa tehdä ajoissa. Ruokavirasto kannustaa kaikkia hakemaan tukea sähköisesti Vipu-palvelun kautta. Jos et pysty tekemään hakemusta sähköisesti, muista pyytää hakemukseesi postileima. Lisätietoa tuesta ja linkin Vipu-palveluun löydät Ruokaviraston sivuilta.

Keinosiemennyskoulutus Vesilahdessa

SML järjestää käytännön keinosiemennyskoulutuksen 3.–4.7. Vesilahdessa, Rautialan Juhlatalossa. Kouluttajina toimivat Kari Pirhonen, Juhani Lundén ja Timo Rahkola. Osallistujia mahtuu mukaan rajallinen määrä, ja paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomaathan, että koulutukseen osallistuminen edellyttää perustietojen hallintaa aiheesta.

Koulutus on osallistujille ilmainen, mutta majoitus ja ruokailu ovat omakustanteisia. Tarkempia tietoja koulutuksesta ja linkin ilmoittautumislomakkeeseen löydät liiton nettisivujen Tapahtumat-osiosta. Lisätietoja seminaarista antaa SML:n mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala: maritta.martikkala@hunaja.net tai 050 303 0890.

Onhan jäsenyytesi voimassa?

Kesäkuun Mehiläinen-lehti postitetaan jäsenmaksun maksaneille jäsenille ensi viikolla eli viikolla 24. Mikäli Mehiläinen ei kolahda postilaatikkoosi, olet todennäköisesti unohtanut maksaa jäsenmaksusi. Löydät jäsenmaksulaskun jäsenrekisteristä omista tiedoistasi tai voit pyytää sitä SML:n toimistosta osoitteesta sml@hunaja.net.

Mehiläinen-lehti on SML:n jäseneduista näkyvin, mutta jäsenillä on myös monia muita pysyviä etuja, kuten ilmaiset koulutukset ja tapahtumat, mehiläishoidon neuvonta, oikeus käyttää Kuningatar-purkkia sekä oikeus- ja vastuuvakuutus. Lisäksi jäsenillä on vaihtuvia etuja, joita ovat tänä vuonna 20 prosentin alennus Maaseudun Tulevaisuuden kestotilauksen ensimmäisestä jaksosta, 30 prosentin alennus Satokausikaleterin nettikaupassa ja 10 prosentin alennus Hotelli Arthurin yöpymisistä Helsingissä. Lisää tietoa pysyvistä jäseneduista saat täältä ja vaihtuvista eduista täältä.

Tukea nuorisokerhoihin ja -tapahtumiin

Mehiläisalan nuorisokerhoihin ja -tapahtumiin on mahdollista hakea taas tukea. Tuki on enintään 600 euroa kerhoa tai tapahtumaa kohti, ja se maksetaan toteutuneita kustannuksia vastaan. Korvausta varten liittoon on toimitettava asianmukaiset kuitit, laskut, tositteet sekä osallistujalistat. Tukea voi saada esimerkiksi kerhopaikan vuokraan, kouluttajan palkkioon, tilaisuuteen liittyvän materiaalin hankintaan tai maistatuskuluihin. Matkakuluja, päivärahoja tai ruokailukuluja tuesta ei voida korvata. Ei myöskään suurempia hankintoja.

Nuorisokerhotuen saaminen edellyttää etukäteishyväksyntää, jota varten tulee täyttää ennakkoilmoittautumislomake. Ennakkoilmoituksen jälkeen hakija saa sähköpostitse vahvistuksen siitä, onko tukea mahdollista saada. Tuen ohjeistukseen kannattaa tutustua huolellisesti jo kerhoa tai tapahtumaa suunnitellessa. Nuorisokerhotuen hakuohjeet ja maksatushakemuksen löydät SML:n nettisivujen Hankkeet-alasivulta.

Kesälomakausi alkaa myös liitossa

Kesälomakausi alkaa myös SML:ssä ensi viikolla. Toivomme kesäaikaan ennakointia ja kärsivällisyyttä asioinnissa, kun työtä tehdään pienemmän porukan voimin. Vähintään yksi toimihenkilö on aina työssä myös kesäaikaan, mutta esimerkiksi kirja- ja esitetilaukset voivat viipyä normaalia kauemmin, joten ne kannattaa tehdä ajoissa. Toimisto on heinäkuussa auki vain satunnaisesti.

Ihanaa mehiläiskesää kaikille!