Mehiläistarhauksen osaamisalan koulutus antaa ammatilliset valmiudet ja osaamisen mehiläistalouden alalle. Koulutus toteutetaan pääosin Saarijärven Tarvaalassa. Mehiläistarhauksen osaamisalan suorittanut mehiläistarhaaja osaa perustaa mehiläistarhauksen ja hoitaa mehiläisiä kannattavasti ja eettisesti valitun tuotantosuunnan mukaan. Hän osaa huolehtia mehiläispesien terveydestä, ravitsemuksesta ja tuotantokunnosta. Hän osaa mehiläisten kaupan, kuljettamisen ja lisäämisen. Hän osaa sadonkorjuun sekä käsitellä hunajan ja vahan säilyttäen […]
Tapahtumat
Kalenteri / Tapahtumat
|
maanantai
|
tiistai
|
keskiviikko
|
torstai
|
perjantai
|
lauantai
|
sunnuntai
|
|---|---|---|---|---|---|---|
11 tapahtumat,Mehiläistalouden kasvupolut on hanke, jossa valmennetaan mehiläistarhaajia henkilökohtaisesti kohti omia tavoitteita. Hanke sopii sekä aloitteleville että pidemmälle ehtineille ammatilliseen mehiläishoitoon tähtääville tarhaajille ja yrityksille. Mehiläistalouden kasvupolut -hankkeen tarkoitus on kouluttaa yksilöllisesti mehiläistarhaajia, jotka haluavat kehittyä ammatissaan tai ottaa askeleita harrastajasta ammattilaiseksi. Keskeistä on koulutettavien tarhaajien perustietojen täydentäminen ja omien kehitystarpeiden määrittäminen. Koulutuksessa opastetaan laajentamaan tarhausta […] Finlands Biodlarförening rf. anordnar en nybörjarkurs i biodling i Nyland. Kursens teoretiska del hålls i januari och februari. Platsen för föreläsningarna är ännu inte bestämd och kommer att fastställas utifrån intresset för kursen. Förutom föreläsningar ingår en praktisk introduktion till biodling och möjlighet att få en stödperson eller mentor genom föreningen. För mer information och […] Tietoa mehiläishoidosta, hunajan tuotannosta, tuotteista, tarvittavista mehiläishoitovälineistä ja mehiläisten hankinnan perusteista. Kurssin opiskelu antaa riittävän laajat tiedot mehiläishoidon harrastuksen aloittamiseen ja tietotaidon kartuttamiseen niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Mehiläishoitoa käsitellään vastuullisesti luonnon näkökulmasta niin ihmiset kuin myös eläimet huomioiden. Opastamme mehiläishoidon aloittamisessa mm kaluston ja mehiläisten hankinnassa. Paikka: Microsoft Teams –sovellus ja Leinikki –toimintakeskus, Leinikkitie 22 A, 01350 Vantaa. […] Mehiläishoitajien kilta järjestää keväällä 2026 mehiläishoidon peruskurssin etäopiskeluna 4.2. alkaen. Tule mukaan hankkimaan tieto ja taito aloittaa oma mehiläistarhaus, joko harrastuksena tai myöhemmin ammattina. Kurssilta saat valmiuden mehiläistarhauksen ammattitutkintoon osallistumiseen. Opi mehiläisten ja mehiläispesien hoitamisen perusteet sekä hunajankäsittelytaidot. Opastamme myös mehiläispesien sekä tarvikkeiden hankinnoissa. Luennot järjestetään Teamsin välityksellä keskiviikkoisin 8 kertaa 4.2–1.4. kello 17.30–n. 20.30. […] ”Ken ei mennyttä tunne, ei voi uuttakaan ymmärtää eikä tehtäviänsä oikein käsittää. Menneisyys on tulevaisuuden opettaja.” Tässä lyhytkoulutuksessa sukellamme mehiläispesän antimiin omavaraisuuden, kotitalouden ja varautumisen näkökulmasta. Opimme, miten ennen pärjättiin vähemmällä – ja miten näitä taitoja voidaan soveltaa myös nykyajassa kestävien valintojen tueksi. Koulutus yhdistää perinnetiedon, käytännön tekemisen ja arjen varautumistaidot. Mehiläispesän aarrekätköt Aika: 7.2., […] Kurssi antaa hyvät perusvalmiudet oman mehiläistarhan perustamiseen ja hoitamiseen. Mehiläisten hoito on luonnonläheinen harrastus, joka tuottaa paitsi herkullista ja terveellistä hunajaa myös lisääntyviä marja- ja hedelmäsatoja puutarhoihin ja lähialueille. Kurssilla tutustut mehiläispesän kurinalaiseen elämään sekä mehiläisen eri elämänvaiheisiin ja rooleihin yhteisössä. Lisäksi opit tarhauksessa käytettävät hoitomenetelmät ja hunajan käsittelyn pesästä pöytään. Kurssi sisältää 5 teoriatuntia […] Opiskelupaikka: Lepaa Monimuotototeutus, hakuaika: 1.10.–31.12.2025 Koulutus alkaa: 19.2.2026 Kesto: 1 1/2 vuotta, laajuus 150 osaamispistettä Mehiläistarhaajana olet mehiläisalan asiantuntija, joka tuottaa ja myy mehiläisalan tuotteita ja palveluja. Tavoitteenamme on, että meiltä valmistuvat mehiläistarhaajat ovat vahvoja ammattilaisia ja kestävällä tavalla toimivia osaajia. Voit toimia pää- tai sivutoimisena yrittäjänä tai työntekijänä mehiläistalouden alalla. Hakutiedot sekä lisätietoja koulutuksesta […] Mehiläishoidon peruskurssi järjestetään tänä vuonna yhteistyössä Suomen Mehiläishoitajain Liiton kanssa seuraavasti: Ke 25.2.2026 klo 18.00 Infoluento ”Minustako mehiläistarhaaja”. Yhdistystila IsoTokkilassa, Kauppakuja 2, Raisio. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ja se on kaikille avoin sisältäen noin tunnin luennon sekä aikaa kysymyksille. Mahdollisuus ostaa kirjat Mehiläishoidon perusteet (30€) ja Mehiläishoitoa Käytännössä osa I (50€). Mikäli osallistut myös peruskurssin […] Mehiläishoidon peruskurssin teorialuennot toteutetaan maalis-huhtikuussa maanantaisin kello 18:00–20:30 Teams-verkkokoulutuksena seuraavasti: 2.3.2026 Peruskurssin osa 1: Johdatus mehiläistarhaukseen ja aloittavan mehiläistarhaajan varusteet. (Pertti Harmaala) 9.3.2026 Peruskurssin osa 2: Mehiläisen biologiaa ja mehiläistarhan paikka. (Anneli Salonen) 16.3.2026 Peruskurssin osa 3: Tarhauksen aloittaminen. (Jaana Nikkilä) 23.3.2026 Peruskurssin osa 4: Mehiläistarhan vuosi. (Hannu Luukinen) 30.3.2026 Peruskurssin osa 5: Sadonkorjuu ja […] Perehdymme mehiläishoitoon harrastuksena ja elämysmaailmana. 24 teoriaoppitunnin lisäksi ohjelmaan kuuluu kuusi kahden oppitunnin tarhakäyntiä erikseen sovittavina aikoina kesällä. Osallistuminen edellyttää tyydyttävää fyysistä kuntoa ja mehiläisallergiattomuutta. Kurssi järjestetään yhteistyössä Keski-Suomen mehiläishoitajat ry:n kanssa. Osallistujat vastaavat itse vakuutuksistaan. Kokoontumiset, teoriaopetus: 21.–22.3. la-su 10.00–15.15 11.–12.4. la-su 10.00–15.15 Kurssimaksu 63 € sisältää opetuksen ja pesiin tutustumisen, lisäksi oppimateriaali 10 […] |
11 tapahtumat, |
11 tapahtumat, |
11 tapahtumat, |
11 tapahtumat, |
11 tapahtumat, |
11 tapahtumat, |
11 tapahtumat, |
12 tapahtumat,Tisdagar 7.4–12.5. 2026. kl. 18–20.15, rum 45 Exkursioner: 24.5, 14.6, 12.7 och 6.8 Kurskod: A260301 Anmälan via Ilmonet.fi eller Arbis kansli Är du intresserad av biodling eller bin i allmänhet? Drömmer du kanske om att vara mera självförsörjande? Saknar din odling pollinerare, eller undrar om du kunde ha en bikupa på din gård? På grundkursen […] |
12 tapahtumat, |
12 tapahtumat, |
12 tapahtumat, |
12 tapahtumat, |
12 tapahtumat, |
12 tapahtumat,
-
Seuraava Neuvojan ajankohtaistunti pidetään maanantaina 13.4.2026 kello 15-16. Aiheena on mehiläispesän hankkiminen ja siirto. Webinaarina järjestettävässä Neuvojan ajankohtaistunnissa keskustellaan mehiläistarhauksen kysymyksistä ja ajankohtaisista aiheista. Tunnit nauhoitetaan, ja niistä tehdyt tallenteet ladataan tapahtuman nettisivulle katsottavaksi. Neuvojan ajankohtaistunti alkaa noin 15–20 minuutin alustuksella. Sen jälkeen osallistujat voivat esittää kysymyksiä, joihin pohdimme yhdessä vastauksia. Kysymyksiä ja aihetoivomuksia voi […] |
12 tapahtumat,Kurssi on jatkoa mehiläishoidon teorialuennoille osallistuneille tai vastaavat tiedot omaaville. Perehdymme yhdessä mehiläisten hoitoon pesätapahtumissa mehiläispesien kehittymisen edistymisen mukaisesti noin kahden viikon välein. Osallistumalla tarhatyöskentelyyn opimme mehiläishoitokauden työt. Kurssin tapahtumissa käsittelemme käytännössä mehiläishoidon aloittamista, kaluston valmistelua, hoitotyöskentelyä, hunajasadon korjuuta ja mehiläisten valmistelemista talvehtimiseen. Opastetaan mehiläishoidon aloittamisessa, mm. kaluston ja mehiläisten hankinnassa. Neuvontaa myös kurssin jälkeen. Kurssi toteutetaan […]
-
Suomen Tumman Mehiläisen Hoitajat järjestää etäluennon tumman mehiläisen hoidosta Suomessa 1950-luvulla. Luennon pitää Risto Kuitinmäki tiistaina 14.4 kello 19, ja se kestää arviolta tunnin. Luentoa pääsee kuulemaan alla olevan linkin kautta. https://us06web.zoom.us/j/89025711125?pwd=fTK92UeteRLgXtarTc2slX2FkX8Z Meeting ID: 890 2571 1125 Passcode: 571701 Jos luennolle liittyminen ei jostain syystä onnistuisi tai sinulla on luennosta muita kysymyksiä, voit ottaa yhteyttä […] |
12 tapahtumat,
-
Tervetuloa webinaariin kuulemaan lisää varroapunkin torjuntakeinoista, joita eri puolilla maailmaa käytetään. Lisäksi webinaarissa kerrotaan varroaa sietävien mehiläisten jalostustyöstä Suomessa ja maailmalla. Asiantuntijoina toimivat projektipäällikkö Anna-Maria Borshagovski Savonia-ammattikorkeakoululta ja mehiläistarhaaja Timo Rahkola. Webinaaria pääsee kuuntelemaan tästä linkistä. Webinaarin järjestäjät: Innovaatio varroapunkin torjuntaan -hanke, Suomen Mehiläishoitajain liitto ry ja Savonia-ammattikorkeakoulu Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Hämeen ELY-keskukselta, jonka […] |
11 tapahtumat, |
12 tapahtumat,Haluatko oppia hoitamaan mehiläisiä ja tuottamaan hunajaa? Kurssin aikana tutustutaan mehiläishoidon kalustoon ja tarvikkeisiin, käydään hoitamassa mehiläisiä Kielorinteen Hunajan pesillä ja kerätään kesän hunajasato. Opiskelemaan voit tulla ilman aikaisempaa kokemusta mehiläistarhauksesta. Kurssin kesto on yhteensä 58 opetustuntia. Koulutus on paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa ja opettajana toimii Suomen Mehiläishoitajain Liiton kouluttaja Riitta Salo. Kurssille otetaan […] |
16 tapahtumat,Napapiirin mehiläishoitajat järjestää 6 kerran käytännön mehiläishoidon kurssin kesällä 2026. Kurssikerrat pidetään eri puolilla Rovaniemen laajaa kaupunkia (Hirvaalta Lohinivaan), ja kurssin hinta on 85 €. Ennen kurssia järjestetään Minustako mehiläishoitaja -infotilaisuus lauantaina 18.4. klo 15-16 Kansalaistalolla, rovakatu 23. Lisätietoa kurssista ja infotilaisuudesta antaa Taina Stark: taina@beebike.fi tai 0400821780 SML järjestää havaintotarhaajaverkostoissa mukana oleville tarhaajille vuosittaisen seminaarin. Tänä vuonna seminaari pidetään 18.-19.4.2026 Korpilahdella Alkio-opiston Tähtelässä. Seminaarissa havaintotarhaajat suunnittelevat ja koordinoivat toimintaansa sekä saavat koulutusta ja tutkimustietoa Seminaarin alustava ohjelma (muutokset mahdollisia) Lauantai 18.4. Klo 10-16 Taistelu varroaa vastaan Mahdollinen ulkomainen esiintyjä Erilaisia varroantorjuntamenetelmiä, Anna-Maria Borshagovski Suomen varroastrategian avaus, ensimmäiset stepit, Timo Rahkola Työpaja varroastrategian aloittamisesta. […] Järjestämme viiden lähipäivän kurssin, jossa opit mehiläisten hoidon perusteet. Joka kurssipäivänä käymme läpi teoriaa sekä käytäntöä muun muassa mehiläisten hoidosta ja terveydestä sekä hunajasta. Ilmoittaudu mukaan täältä! Aikataulu: la 18.4. klo 9-14 Johdatus mehiläistarhaukseen la 23.5. klo 9-14 Mehiläisen biologia la 27.6. klo 9-14 Mehiläistarhaajan vuosi la 18.7. klo 9-14 Mehiläisten terveys ja hyvinvointi la […]
-
Napapiirin mehiläishoitajat järjestää Minustako mehiläishoitaja -infotilaisuuden lauantaina 18.4. klo 15-16 Kansalaistalolla, osoitteessa Rovakatu 23. Myöhemmin kesällä on luvassa käytännön mehiläishoitokurssi, josta löydät lisätietoa tästä linkistä. Lisätietoa kurssista ja infotilaisuudesta antaa Taina Stark: taina@beebike.fi tai 0400821780 |
15 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
15 tapahtumat,
-
Ruokaviraston asiantuntijat Päivi Akkanen ja Laura Havukainen kertovat webinaarissa sekä pesäkohtaisen tuen hakuun että eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin päivittämiseen liittyvät uusimmat vinkit ja muutokset. Kannattaa tulla päivittämään oma osaaminen, jotta pesäkohtaisen tuen haku sujuu sulavasti. Huomatkaa, että eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin tietojen tulee olla ajan tasalla, jotta tukihakuun liittyvät tarhatiedot saa liitettyä hakemukseen. Ja hakipa pesätukea tai […] |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
14 tapahtumat, |
13 tapahtumat, |
14 tapahtumat,Uudenmaan Mehiläishoitajat ry järjestää mehiläishoidon peruskurssin tarhakäynnit keväällä, kesällä ja syksyllä 2026. Tiedustelut: Hannu Torkkel, 050 339 4958, hanihannu62(at)gmail.com Kurssin hinta 60 €. |
14 tapahtumat, |

