Pölytyksen merkitys viljelykasveille
Onnistunut pölytys on tärkeää monien peltokasvien ja marja- ja hedelmäkasvien runsaalle ja tasalaatuiselle sadolle. Esimerkiksi härkäpapu, rypsi, rapsi, kumina, tattari, apilat, mansikka, omena, puutarhavadelma, herukat ja pensasmustikka hyötyvät lähellä sijaitsevista mehiläispesistä.
Peltokasveilla onnistunut pölytys takaa siementen tasaisen tuleentumisen. Marjoilla ja hedelmillä taas muoto paranee ja joillain marjoilla kokokin kasvaa onnistuneen pölytyksen ansiosta. Monilta pölytettäviltä kasveilta saadaan myös korjattavaa hunajasatoa.
Lisätietoa pölytyksen merkityksestä eri kasveille löytyy täältä.

© Tarja Ollikka/SML
Pölytyspalvelun tarjoajaksi pääset ilmoittautumaan sivun alalaidassa olevan ilmoittautumislomakkeen avulla.
Tarvittava mehiläispesien määrä hehtaaria kohden riippuu muun muassa kasvilajista, viljelmän muodosta ja muiden pölyttäjähyönteisten määrästä. Joitakin arvioita tarvittavista pesämääristä on esitetty ohessa.
Tavoitteena hyvä pölytystulos
Mehiläistarhaaja vastaa siitä, että mehiläisyhteiskunnat ovat sopivia pölytyspalveluun. Erityisen hyviä pölyttäjiä ovat sellaiset yhteiskunnat, joissa on paljon avosikiöitä, koska ne tarvitsevat paljon siitepölyn sisältämää proteiinia. Esimerkiksi herukkojen kukinnan aikaan toukokuun loppupuolella sikiöintiä tulisi olla 4–5 kakulla ja emon muninnan tulee olla hyvässä vauhdissa. Kesäkuun puolivälissä sikiöintiä tulisi olla 5–7 kakulla. Heinäkuussa puna-apilan pölytyksessä siitepölyä tarvitseva jaoke saattaa olla isoa pesää parempi pölyttäjä, koska kaikista puna-apiloiden lajikkeista mehiläiset eivät saa välttämättä mettä, mutta ne hakevat niistä siitepölyä.
Pölytyspalvelussa mehiläispesien siirrot pölytettävän kasvilajin kasvuston viereen tehdään silloin, kun ensimmäiset kukat avautuvat (enintään 10 % kukista auki). Pesät sijoitetaan kasvuston välittömään läheisyyteen. Mehiläishoitaja voi varautua pesien vahvuuden esittelyyn varaamalla ylimääräiset suojavaatteet viljelijälle. Pölytyspalvelussa olevat pesät siirretään pois viljelyksiltä sovittuna aikana, kun kasvuston kukinta loppuu.
Arvioita tarvittavista pesämääristä hyvän pölytystuloksen varmistamiseksi
Tarvittava mehiläispesien määrä hehtaaria kohden riippuu muun muassa kasvilajista, viljelmän muodosta ja muiden pölyttäjähyönteisten määrästä. Joitakin arvioita tarvittavista pesämääristä on esitetty ohessa.