Pieni pesäkuoriainen

Etelä-Afrikasta pesäisin oleva pieni pesäkuoriainen (Aethina tumida) on mehiläispesissä lisääntyvä, pesiä tuhoava kovakuoriainen. Kuoriainen on Suomessa ja EU:ssa valvottava eläintauti. Sitä ei ole toistaiseksi havaittu EU:n alueella muualla kuin Etelä-Italiassa, jossa sitä löytyi syksyllä 2014 Calabrian maakunnassa ja myöhemmin Sisiliassa. Kuoriaista ei saatu hävitettyä massiivisista torjuntatoimista huolimatta, mutta ilmeisesti leviäminen saatiin estettyä.

Tätä ennen kuoriaista on tavattu EU:n alueella kerran tuontikuningattarista Portugalissa vuonna 2004. Portugalissa pesät tuhottiin eikä kuoriainen päässyt sielläkään leviämään. Muualla maailmassa pientä pesäkuoriaista on yleisesti USA:ssa, Egyptissä, Australiassa ja myös ainakin Ontarion alueella Kanadassa.

Tuntomerkit ja elinkierto

Aikuinen pieni pesäkuoriainen on 5-7 mm pitkä ja 3-4,5 mm leveä, väriltään ruskea tai tummanruskea. Sen tunnistaa takaruumista lyhyemmistä peitinsiivistä, joiden alta ruumis hiukan pilkottaa ja tuntosarvista, jotka muistuttavat pyöreäpäistä nuijaa. Aikuisen kuoriaisen saattaa sekoittaa silkkihälvekkääseen.

Pienen pesäkuoriaisen vaalea toukka on pisimmillään noin mehiläisen mittainen ja sen voi sekoittaa vahakoisan (Galleria mellonella) toukkaan. Kuoriaisen toukan tunnistaa siitä, että sillä on pääpuolella kolme paria jalkoja ja selässä kaksi riviä tummia piikkejä. Vahakoisan toukalla olevat valejalkaparit keski- ja takaruumiissa siis puuttuvat tältä toukalta.

Pieni pesäkuoriainen pystyy elämään mehiläispesän ulkopuolella, mutta lisääntyy mehiläispesässä. Kuoriainen munii mehiläispesän kennoihin ja kuoriutuneet toukat käyttävät ravinnokseen mehiläisten toukkia, hunajaa ja siitepölyä. Ravintoa etsiessään toukat kaivavat käytäviä kennostoihin ja voivat romahduttaa koko pesän. Toukkien uloste voi saastuttaa myös hunajan. Täysikasvuinen toukka siirtyy pesän ulkopuolelle ja koteloituu maaperään pesän lähistölle. Aikuinen kuoriutuu noin kuukauden kuluttua, mutta optimioloissa jopa kahdeksassa vuorokaudessa. Sukupolvia voi olla 1-6 vuodessa.

Aikuinen pieni pesäkuoriainen hakeutuu uuteen pesään lisääntymään. Kuoriainen on hyvä lentämään ja voi selviytyä ravinnotta reilun viikon ja useita kuukausia kypsillä, pilaantuvilla tai mädillä hedelmillä. Kuoriainen voi levitä mehiläisten (parvet, pakettimehiläiset, emot jne.), mehiläistarvikkeiden, kaluston, käsittelemättömän hunajan, mehiläisvahan, hedelmien, puun ja saastuneen maaperän (koteloituneita toukkia) mukana.

Taudin oireet

Pieni pesäkuoriainen voi jäädä tarhaajalta huomaamatta, koska se vilistää nopeasti piiloon pesää avattaessa. Epäiltäessä pientä pesäkuoriaista voi pesään asettaa erityisiä ansapyydyksiä kehien väliin tai pohjalle aaltopahvin pala, jonka alle kuoriaiset piiloutuvat mehiläisiltä. Pyydyksiä kannattaa asettaa ja näyte lähettää, jos havaitset

  • pesässä outoja kuoriaisia
  • toukkien kaivamia käytäviä kennostoissa
  • outoja mehiläistoukkien tuhoja (kuoriaisen toukat syövät mehiläistoukkia)
  • värimuutoksia hunajassa
  • erittäin pahassa saastunnassa lentoaukosta valuvaa käynyttä haisevaa hunajaa

Jos epäilet pientä pesäkuoriaista mehiläistarhoilla, voit lähettää näytteen maksutta tutkittavaksi Ruokaviraston Kuopion laboratorioon. Pakasta kuoriaiset tai toukat ensin ja sulje ne tiiviiseen purkkiin ennen lähettämistä. Liitä mukaan tutkimuslähete ja mahdollisimman tarkat tiedot näytteestä.

Ennaltaehkäisy

Suomeen on tuotu ja tuodaan vuosittain mehiläisiä Italiasta. Mehiläisiä, emoja tai mehiläishoitoon liittyviä tarvikkeita (käsittelemätön hunaja, kalusto jne.) ei saa tuoda sellaisilta alueilta, joissa pientä pesäkuoriaista on esiintynyt eikä 100 kilometrin säteellä näistä alueista. Yleensäkin ulomailta mehiläisten ja emojen tuonti vaatii aina myös paikallisen eläinlääkärin allekirjoittaman terveystodistuksen.

Parasta ennaltaehkäisyä on ostaa vain kotimaisia mehiläisiä ja emoja ja tarhata vain vahvoja yhteiskuntia. Vahva yhteiskunta pystyy vastustamaan kuoriaista niin, että yhteiskunta ei tuhoudu, mutta heikko yhteiskunta menetetään helposti.

Leviämään päässeen kuoriaisen hävittäminen ei ole mahdollista.

Epäiltäessä pienen pesäkuoriaisen esiintymistä on siitä ilmoitettava välittömästi virkaeläinlääkärille (kunnaneläinlääkäri tai läänineläinlääkäri). Mahdollisen tartunnan leviämisen estämiseksi on myös välittömästi ryhdyttävä toimeen eli mitään mehiläistarhaukseen liittyvää ei saa siirtää.

Aikuinen pieni pesäkuoriainen (Kuva: James D. Ellis, University of Florida, Bugwood.org)

Pienen pesäkuoriaisen toukalla on kolme paria jalkoja eturuumiissa.

Pienen pesäkuoriaisen toukat aiheuttavat suurta tuhoa syödessään hunajaa, vahaa ja mehiläisten toukkia. (Kuva: )

EU:n referenssilaboratorion tunnistusopas pienelle pesäkuoriaiselle.

Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen varalle Suomessa. Eri osapuolten velvollisuudet.