© Tarja Ollikka / SML ry

Pergan kerääminen ja käsittely

Siitepöly on mehiläisyhteiskunnan proteiinin ja rasvan lähde. Pesämehiläiset säilövät siitepölyrakeet kennoihin kypsyvässä hunajassa olevien maitohappobakteerien avulla pergaksi eli mehiläisleiväksi. Sieltä sitä hyödynnetään yhteiskunnan tarpeen mukaan.

Pergaa voidaan kerätä myös ihmisten käyttöön kakuilta murskaamalla jäiset kakut ja erottamalla perganappulat vahasta sekä sikiökalvoista. Tähän sopii  erityisesti romutukseen menevillä kakuilla oleva perga. Alla olevissa ohjeissa kerrotaan, miten pergan talteenottoa voi helpottaa erilaisilla laitteilla.

Perga on vielä melko tuntematon suomalaisille kuluttajille. Siksi sitä pitää aktiivisesti esitellä asiakkaille. Ihmisen elimistö pystyy hyödyntämään paremmin pergan kuin siitepölyrakeiden ravinteet, koska perga on käynyt läpi maitohappokäymisen mehiläisten mahassa olevien maitohappobakteereiden avulla.

Lyhyt ohje pergan keräämisestä ja käsittelystä

Tarkempi ohje pergan keräämisestä, käsittelystä ja tuotteistamisesta

Opetusvideo pergan keräämisestä ja käsittelystä

© Anneli Salonen / SML ry

© Anneli Salonen / SML ry