Salaatti paahdetuista hunajajuureksista

Kuva: Satokausikalenteri
Neljälle
Kotimainen hunaja korostaa paahdettujen juuresten makua ihanasti ja pyöristää samalla raita- ja keltajuuren maamaista aromia. Ruokaisa salaatti käy sellaisenaan lisukkeeksi tai kevyeksi lounaaksi, mutta jos haluat annoksesta tukevamman, voit paistaa tai grillata lisäksi esimerkiksi broileria, lohta tai vaikkapa vuohenjuustoa, joka onkin hunajalle mainio makupari. Hunajaa lisätään myös jogurttipohjaiseen salaatinkastikkeeseen, jonka resepti kannattaa ottaa talteen, sillä se on oiva pari kesän grilliherkuille.
Salaatti:
- 4 porkkanaa
- 1 raitajuuri
- 1 keltajuuri
- 1 palsternakka
- 1 nauris
- 1 rkl suomalaista hunajaa
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl balsamiviinietikkaa
- 1 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
- suolaa ja pippuria
Kastike:
- 1 prk (200 g) turkkilaista jogurttia
- 1 rkl suomalaista hunajaa
- 1 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
- suolaa ja pippuria
- (½ tl kuivattua chiliä)
Lisäksi:
- kovaa vuohen- tai lehmänmaitojuustoa
- saksanpähkinöitä
- tuoretta timjamia
- suomalaista kennohunajaa
Laita kiertoilmauuni lämpenemään 190 asteeseen. Pese juurekset hyvin ja pilko ne sopivan kokoisiksi paloiksi: porkkanat ja palsternakan voit leikata pitkittäin muutamaan osaan, raitajuuren lohkoiksi ja keltajuuren ja nauriin reilun sentin paksuisiksi kiekoiksi. Levitä juurekset uunipellille.
Voit halutessasi vaihdella juureksia mielesi mukaan, kunhan niiden kokonaismäärä pysyy suunnilleen samana: juureksia tulee noin yhden uunipellillisen verran.
Sekoita 1 rkl hunajaa, oliiviöljy, balsamiviinietikka, 1 tl timjamia sekä hyppysellinen suolaa ja pippuria keskenään. Sivele hunaja-mausteseosta paloiteltujen juuresten pintaan.
Paahda juureksia uunissa noin 12 minuutin ajan, tai kunnes ne ovat kypsiä. Jos haluat juuresten pintaan hieman enemmän väriä, voit paahtaa niitä lopuksi myös grillivastuksen alla hetken aikaa.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Valitse tarjoilua varten laakea vati tai iso lautanen: lusikoi kastike tarjoiluastian pohjalle ja asettele paahdetut hunajajuurekset sen päälle nätiksi keoksi. Murusta päälle kovaa juustoa ja pähkinöitä. Koristele tuoreella timjamilla. Jos haluat, voit lohkoa pinnalle myös pieniä paloja kennohunajaa antamaan lisää makeutta ja rakennetta salaatille.
Lähde: Satokausikalenteri